Elämänkaari

Hei olen Venla Emilia Lehtinen. Olen syntynyt 24.helmikuuta 1969 Turussa. Perheeseeni kuuluu äiti Riitta Lehtinen (os. Koivu) ja isä Pasi Lehtinen. Minulla ei ole sisaruksia. Äitini puolelta minulla on pappa Juhani Koivu, mummua ei ole. Isäni puolelta minulla on vaari Ahti Lehtinen ja mummu Leena Lehtinen. Isäni kuoli autokolarissa, kun olin 2 vuotias. Äiti oli tosi surullinen pitkään. Hänen piti tehdä kuolin- ja virkatodistus ja laatia perunkirjoitukset 3kk jälkeen kuolemasta. Isäni oli testamentannut minulle ja äidille puoliksi 75% koko omaisuudestaan ja loput vanhemmilleen Ahdille ja Leenalle.

Vuonna 1982 Ahti kuoli ja 2 vuotta sen jälkeen Leenakin kuoli. Kaikki perintö tuli tietysti minulle, koska perimysjärjestyksen mukaan olen ensimmäisenä listassa. Ääh. Niin ikävä isää, vaaria ja mummua. 5 vuotta mummun kuoleman jälkee pappa kuoli, perintö meni äidilleni.

1985 muutin Tampereelle opiskelemaan. Sain opintorahaa, asumislisää ja minulla oli mahdollisuus opintolainaan. Opintoraha on valtion maksama avustus koulunkäynnin ohessa ja se maksetaan joka kuukausi sinun tilillesi. Asumislisä on verotonta tuloa, eikä sitä oteta huomioon tulovalvonnassa. Opintorahaa ja asumislisää saa vain opiskelukuukausilta, kesällä voit saada näitä vain, jos opiskelet päätoimisesti kesällä ja olet oikeutettu kesäopintotukeen.

Suoritin koulut loppuun ja hankin työn. Työ- ja elinkeinotoimiston työnhakija-asiakkaana sain henkilökohtaista opastusta työnhaussa ja tietoa työmarkkinoista. Olin mukana, kun virkailijat etsivät ehdokkaita avoimiin paikkoihin ja esittelivät minua kaikenlaisille työnantajille. Työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon voi ilmoittautua työssä että työttömät työnhakijat. Ilmottauduin työnhakijaksi käyttämällä sähköistä työnhakijalomaketta. Palvelun käyttö on mahdollista vahvalla tunnistuksella, eli sirullinen henkilökortti tai pankin tunnus. Työnhaku käynnistyi heti.

1990 tapasin Karin ja saimme hänen kanssaan lapsen 1993. Ennen Jessen syntymää kävimme Karin kanssa neuvolassa n. 15-16 kertaa. Saimme myös äitiysavustusta ja äitiyspakkauksen, äitiyspakkauksessa oli vaatteita, petivaatteet, kestovaippoja, harsoja ja lastenhoitoon liittyviä tavaroita ja se piti hakea verkosta Kelan asiointipalvelusta viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa ja se toimitettiin n. 2 viikossa sen myöntämisen jälkeen. Sain äitiyslomaa 105pv ja se alkoi 30-50 vrk ennen laskettua aikaa ja kun äitiysvapaa alkoi, sain Kelasta äitiysrahaa. Piti muistaa hakea äitiysrahaa 2kk ennen laskettua synnytysaikaa ja ilmoittaa työnantajalleni vapaasta 2 kk ennen vapaan alkua. Karikin sai isyysvapaata 18 vrk. Saimme myös vanhempainvapaata 158 vrk, jonka jaoimme Karin kanssa, niin että minulle tuli 3/4 koko vapaasta. Saimme myös mahdollisuuden hoitovapaaseen, se on vanhemmille tarjottu mahdollisuus ottaa vapaata vanhempainloman jälkeen, eikä työsuhde katkea. Hoitovapaalla voi olla siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Meillä oli myös oikeus lasten kodinhoidon tukeen, mutta varsinaista palkkaa siitä ei saa. Hoitovapaajakso on vähintään kuukauden ja lain mukaan vanhemmilla on oikeus pitää hoitovapaa kahdessa jaksossa, kuitenkin voidaan sopia työnantajan kanssa useammista jaksoista. Aloimme saada myös lapsilisää Jessen syntymän jälkeen seuraavan kuukauden alusta. Kaikki meni tosi hyvin, kunnes Jesse sairastui ensimmäisen kerran. Olimme Karin kanssa aivan hädissään, mutta onneksi sain tilapäistä hoitovapaata. Hoitovapaata saa vain jos lapsi on alle 10 vuotias, ja enintään 4 vrk kerrallaan.

1993 Kari kosi minua. Se oli ihanaa. Muistan ikuisesti kuinka Kari vei minut Näsineulaan syömään, oli hämärää. Kynttilöitä ja ruusuja, hyvää ruokaa. Ja kun olimme syöneet juuri menossa hissiin Kari polvistui eteeni ja kysyi "Tulisitko vaimokseni" ja vastasin kyllä. 15.5 1995 menimme naimisiin maistraatissa, emme halunneet mitään isoja häitä. Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan ja tutkintatodistus annetaan vihkijälle. Meidän piti ilmoittaa, mitkä sukunimet ottaisimme käyttöön ja päätimme ottaa Lehtisen. Vihkiseremonia oli lyhyt, mutta tuntui tosi pitkältä. Vihkiseremoniassa piti olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Häiden jälkeen menimme häämatkalle Hawaijille. Teimme molemmat avioehtosopimukset.

1996 sain Nikon Karin kanssa. Ja taas piti laittaa kaikki hakemukset ja muut. Sain lomaa ja niin edelleen. Samaisena vuonna Kari alkoi uhkailla ja pahoinpidellä minua, koska hän oli mustasukkainen. Olin saanut paljon uusia kavereita uudelta työpaikaltani ja kävimme ulkona paljon työkavereiden kanssa. Puhuimme työjuttuja, elämästä, lapsista ja kaikesta. Eniten työjuttuja. Minä pelkäsin Karia, enkä tiennyt mitä tehdä. Päätin viedä asian oikeuteen. Poliisi tutki asiaa ainakin vuoden, jouduimme käymään kuulusteluissa monta kertaa, jopa silloin 3-vuotias Jesse! Voi raukka. Myös minun työkavereitanikin kuulusteltiin. Siitä tuli iso juttu melkein sain potkut. Onneksi en. Sitten toimitin käräjäoikeuteen haastehakemuksen ja muun siihen liittyvän selvityksen. Sain samalla selville, että Kari oli käyttänyt huumeita ollessamme yhdessä, väkivaltaisuus johtui varmaa huumeista. Vihdoinkin käsittely alkoi vuoden 1997 lopussa. Vaadin Karille vankeutta ja sitä hän saikin, vain 3 vuotta. Onneksi hän sai myös lähestymiskiellon ja lapset tulivat minulle. Minusta tuli yksinhuoltaja, mutta Kari saa kyllä nähdä lapsiaan. Olimme silti molemmat elatusvelvollisia. Aloin myös saamaan lapsilisään korotusta 48,55 euroa kuukaudessa, koska asuin yksin lapsien kanssa.  Melkeinpä heti sen jälkeen kun Kari oli joutunut vankilaan, puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen alkoi avioeron käsittely. Meillä oli onneksi jo avioehtosopimus. Vuonna 1999 erosimme vihdoinkin.

Sen jälkeen päätin etten enää koskaa rakastuisi tai menisi naimisiin, mutta mitä tapahtui vuonna 2002? Tapasin Miron. Olin todella rakastunut häneen. Menimme kihloihin 2003 ja naimisiin 4.4 2004. Otimme sukunimeksi Lehtisen. Minähän sitä en aio koskaan muuttaa! Minua pelotti kyllä hieman, koska viime suhteeni oli mitä oli, huumeita, alkoholia ja väkivaltaa.

2005 saimme Miron kanssa lapsen, Villen. Vähän Villen syntymän jälkeen äitini kuoli. Tein kuolin- ja virkatodistuksen ja kaikki mitä nyt piti tehdäkkään. Olin todella surullinen, koska minulla ei ollut enää vanhempia ollenkaan. Tunsin, että olisin ollut yksin, vaikka tosin minulla oli ns. suurperhe ja mies joka rakastaa. Kun olin ainoa lapsi sain koko perinnön. No se paransi hieman mieltäni, koska kuka nyt ei voisi olla pitämättä rahasta? Se oli vaikeaa aikaa.

2007 saimme Miron kanssa toisen lapsen, Samuelin. Päätin, että se olisi viimeinen lapsi ja niin Samuel olikin. Olisin kyllä aina halunnut tytön, mutta sille ei nyt vain voinut mitään. Synnytyksen jälkeen minulle tuli kova masennus, koitin tehdä myös itsemurhaa pari kertaa, ehkä kaksi. Nooh, jouduin jäämään hyvin rakkaastani työstä sairaseläkkeelle. Höh. Vuoden sen jälkeen sain kuulla, että Jesse polttaa, juo ja käyttää huumeita. Hän oli vasta 15! En olisi koskaan voinut uskoa, että Jesse, pikkuinen enkelini tekisi yhtään mitään pahaa koskaan. Jouduimme käymään paljon paussissa ja sosiaaliviranomaisten keskusteluissa, joissa puhuimme Jessen päihteiden käytöstä. Lopuksi päätimme, että Jesse sijoitetaan laitoshoitoon ja että hän on siellä 18 vuotiaaksi asti. Laitoksessa oli Jessen lisäksi 6 poikaa ja 2 tyttöä.

2010 kun Niko menee 8lk heidän luokalleen tuli kaksoset Janne ja Anniina Lehto. Silloin vielä Niko ei tiennyt olevansa homo. Vuoden sen jälkeen Jesse pääsi pois laitoksesta ja muutti omilleen. Hän sai tukia mitä minäkin sain, kun muutin Tampereelle opiskelemaan. Onneksi Jesse suoritti koulut siitä huolimatta kunnolla mitä kaikkea hänen elämässään oli tapahtunut. Olen erittäin ylpeä Jessestä, ja tietenkin muista pojistani. 

2013 Jesse sai työpaikan ja löysi itselleen tyttöystävän, Anniinan. Vuoden sen jälkeen Niko tajusi olevansa homo ja olevansa ihastunut Janneen, Anniinan veljeen. Niko ja Janne alkoivat seurustella.

Oli jo vuosi 2015 masennukseni vain paheni. Yritin jo kolmatta kertaa itsemurhaan. Ajatukseni pyörivät vain kuoleman ympärillä, onneksi minulla oli kuitenkin Miro rinnallani. Jouduin Pitkäniemen psykiatriseen sairaalaan kovan masennuksen ja itsetuhoisuuden takia, olin todella vihainen Mirolle. Siellä oli vain kaikenlaisia hulluja, mutta kun aloin miettiä tarkemmin, olin varmaan minäkin. Lapseni häpesivät kun olin siellä, minuakin hävetti. Ainoa hyvä puoli Pitkässäniemessä olikin varmaan se, että oma hoitajani oli todella mukava ja pystyin puhumaan hänelle ihan mistä vain. Sain sieltä kyllä pari hyvää ystävääkin, he olivat sentään päästään jotenkin järkeviä. Viiden vuoden tuskan jälkeen pääsin pois sieltä hullujenhuoneelta.

2025 Jesse ja Anniina saivat lapsen, Marin. Minusta tuli vihdoinkin mummu. Olin todella iloinen, kunnes tajusin, että minähän olen täysi "hullu" mummu. Masennuin taas, yritin neljännen kerran itsemurhaa. Meinasimme erota Miron kanssa. Onneksi emme, mutta tiesin jättäväni perheeni pian. Olinhan jo 56 vuotias. Päätin, kun olin 15, että en halua elää vanhaksi ja sen lupauksen aioin pitää. En vain tiennyt, koska olin liian vanha.

Vuonna 2030 jouduin uudestaan Pitkäniemeen. Masennuin taas, vointini huononi, sairastelin paljon. Minulle annettiin paljon lääkkeitä. En juurikaan syönyt ja laihduin paljon. Olin jo 61, liian vanha, joten päätin karata Pitkästäniemestä. Menin kotiin, siellä oli 25-vuotias Ville, 23-vuotias Samuel ja mieheni Miro. Ja se oli viides ja viimeinen kerta, kun yritin itsemurhaa. Se toimi.

Miro teki kuolin- ja virkatodistuksen, lapseni ja Miro laativat perunkirjoitukset 1kk kuolemastani. Verottaja laski perintöverot perunkirjan mukaan ja minun velkojeni jälkeen jäljelle jäänyt omaisuus jaettiin perintönä. Miro sai puolet avio-oikeuden nojalla, toinen puoli jaettiin perintönä poikieni kesken.

HUOM

Tämä ei kerro minun elämästä, vaan on YH:n elämänkaari-projektityö.
Venla Lehtinen on täysin päästä keksitty hahmo.